maanantai 31. lokakuuta 2011

kaikki on vinksinvonksin

Kaikki on tänään ihan väärinpäin ja hassusti. Tuntuu vähän siltä, että sukat olisivat väärässä jalassa. Ehkä se johtuu siitä, kun äiti päätti eilen huutamalla kertoa mulle, kuinka mun pukeutumistyyli on mennyt todella huonoon suuntaan, ja kuinka näytän ihan romanikerjäläiseltä mun vaatteissa. Huudon vielä kruunasi se, kun tiputin vahingossa kahvipannun lattialle, ja tietenkin se meni rikki, koska sehän on todella ohutta lasia.

Olin aika yllättynyt siitä, että sain tänään päivällä töissä viestin äidiltä, jossa hän pahoittelee huutoaan. (Ei siis sanomisiaan) Äiti ei ikinä pyydä anteeksi. Oon hämmentynyt. Siksi mulla on sukat väärissä jaloissa. Otanko sukat pois?

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kihlajaiset

En ole ikinä ollut missään kihlajaisissa. Kerrankin elämässä pääsin sinne, ja vielä omille. Oli kivaa jutella ja nauraa Villen sukulaisten ja mun äidin kanssa, ja vielä nähdä vierestä ihmisten nauttivan hyvästä ruoasta ja hyvästä seurasta. Mulle on tärkeää, että mun äiti ja iskä tutustuu hyvin Villen vanhempiin. Tästä se lähtee, koko loppuelämä. :-) Onnea meille!

perjantai 28. lokakuuta 2011

hamsteri

Meillä oli tänään koulukuvaus koulussa, ja se kuvaaja rupesin nauramaan jostain syystä just sillon, kun se otti sen kuvan. Näytän siinä yksittäiskuvassa varmaan ihan hamsterilta, kun näin sen kuvan koneelta.. Enkä kehdannut enään pyytää, että hän ottaisi musta uuden kuvan, koska mun takana oli pitkä jono. Voi että kun ärsyttää! Miksi mun koulukuvat ei ikinä onnistu..

torstai 27. lokakuuta 2011

Harva jaksaa enää puhua, kun jäljellä on sata kilometriä.

Joku järkevä torstai Schumacher päätti tänään kiilata suoraan bussin eteen. Yksi nainen lentää lattialle, kaksi muuta naista lyö päänsä ja toiselta tulee verta päästä. Ihmisillä kolahti polvet ja olkapäät, mutta onneksi mitään vakavampia vammoja ei tullut. Ettei kenelläkään esimerkiksi lähtenyt taju.

En jaksa enään odottaa ensi vuotta! Ollaan lähdössä Villen kanssa Kanadaan noin kuukaudeksi sen sukulaisille ja mulla on nyt jo pikkuisen säästössä rahaa. En ole ikinä ollut niin kauan lentokoneessa kuin nyt pitää olla ja en ole ikinä käynyt Turkkia kauempana. Okei, ehkä mun ei pitäis vielä hehkuttaa, kun tähän matkaan on vielä jäljellä noin 9 kk, mutta mä oon jo nyt ihan täpinöissä!

ps. Voisiko joku suositella mulle jotain hyvää kuvanmuokkausohjelmaa, kun tää Googlen Picasa ja Paintin kuvienpienennys ei oikein enään kelpaa mulle?

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

10 things about me

Kuten varmaan huomaatte, muokkasin pikkuisen blogini ulkoasua. Tuntuu, että tämä on kauhean "kirjamainen", ihan kuin tämä blogi kertoisi jostain kirjojen lukemisesta. Olenko väärässä, vai onko se totta?

Ajattelin tehdä tälläisen pienen jutun, jossa kertoisin itsestäni 10 asiaa teille lukijoille jota ette mahdollisesti tiedä minusta.

1. Rakastan, mutta vihaan aamuja
Aika ristiriitaista. Vihaan aamuherätyksiä, mutta jos saa nukkua pitkään niin silloin rakastan niitä. Se ihana aamupöhnä kun herää hiukset ihan pystyssä. Se ajatus heti herätessään, kun ajattelee, että "tänään tulee hyvä päivä."

2. Harrastuspelko
Haluaisin aloittaa tanssin, mutta en uskalla. Minua pelottaa muiden mielipiteet tästä asiasta. Mitä jos kaikki nauravat minulle, kun en ole niin kokenut tässä asiassa? Tälläinen tonnikeijukainen vaan pyörii tanssilattialla. Ei siitä mitään tulisi kumminkaan.

3.
Olen perfektionisti
Ja paha sellainen! Ville aina nauraa minulle, kun sanon, että teen pikaisesti postauksen. Yhden postauksen väsäämiseen menee vähintään puoli tuntia minulla. Kaikki pitää olla just eikä melkeen. Kirjoitan tarinan, mutta pyyhin sen heti pois. Se ei ole mielestäni tarpeeksi hyvä.

4.
Shoppailu
Se on ihanaa. Mutta yksin. Olen vaatteiden hypistelijä-tyyppiä. Kaikilla kavereillani ja äidilläni menee aina hermot minuun, koska en osaa päättää. Olen myös liian pihi ostosreissuilla. Onneksi on keksitty kirpputorit, jos vain jaksaisi aamulla herätä herätyskellon soittoon Valtterille. Ei sieltä päivällä kumminkaan löydä mitään. Aamulla löytää aina parhaimmat löydöt!

5.
Suuri riippuvaisuus valokuvaamiseen
Esimerkiksi nyt. Kamerani on Villellä ja itse olen kotona. Tuntuu kokoajan, että minulta puuttuu jotain. Olen hukassa. Haluaisin räpsästä pari kuvaa edes jostain. Edes vaikkapa kaihtimista, pöytäliinasta, sohvasta.. Jostain!

6.
Vihaan suklaata
Se on vaan mielestäni niin pahaa. En tiedä mikä siinä etoo. Ainoa suklaa mitä suostun syömään on appelsiinisuklaa. Ja sitäkin vain pari palaa päivässä. Tämän takia en ole ikinä tajunnut niitä kommentteja, kuinka suklaa piristää. Eikä piristä! :--D

7. Todella huono kielipää
Totta. Esimerkiksi kun joku kirjoittaa vaikkapa "Glada vappen", niin tarkistan sen Google kääntäjästä miljoonaan kertaan ennen kuin kirjoitan sitä mihinkään. Tämän otsikonkin tarkistin ihmisten blogeista ja lopuksi vielä Googlesta.

8. Pelkään kaloja
Minua pelottaa, että kun olen uimassa niin vierestäni menee joku ällölimanen kala ja sit se koskee muhun. En mä tiedä mikä siinä on, mutta mä vaan pelkään. En ole ikinä edes koskenut kalaan.

9. Pelkään polvia
Ette uskokkaan kuinka iloinen mä olin, kun parivuotta sitten telkkarista tuli ohjelma "4D: Apua pelkään polvia" tai joku vastaava. Jollakin ihmisellä on samanlainen fobia. Esimerkiksi kun joku vaikkapa vetää kynsillä liitutaulua, niin mua alkaa heti sattumaan polviin. Kaikilla muilla alkaa sattumaan esimerkiksi hampaisiin. Jotenkin kaikki ällöt ja ärsyttävät asiat säteilevät mun polviin.

10. Vauvamasut
Mitä tätä turhaa selittelemään. Ne ovat ihania.

ps. Esimerkiksi tämän postauksen tekemiseen meni 2 tuntia, koska Paintilla on aika paskamainen muokata.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Uusi rakkaus

Hullut Päivät on tosiaan hulluja päiviä. Olin tänään aamulla jumbossa jonottamassa sisäänpääsyä kahdeksalta aamulla ja ihmiset odottavat sisään pääsyä nenä kiinni ritilässä. Kun ritilä ehti pikkuhiljaa au'eta, ihmiset ryömivät ritilän alta ja juoksivat sisään. Tuntui siltä, että ihan kuin olisi ollut jossain jenkkien alennusmyynneissä, kun ihmiset olivat niin hulluja.
Kaikki ihmiset juoksivat elektroniikkaosastolle. He etsivät kai 42' tuumaista telkkaria, joka oli tänään kai aika kovassa alennuksessa.. Hetken päästä myyjä huutaa, että ne telkkarit löytyy toiselta kassalta. Silloin vasta se rynniminen ja töniminen alkoi kunnolla. Ihan kuin olisi ollut jossain tosi kovalla keikalla ja tönimisen uhriksi joutuu ihan väkisin!

No mutta tosiaan, telkkariahan mä en menny hakemaan. Menin hakemaan Hulluilta Päiviltä Canonin 50mm 1.8 II objektiivia, ja tämä 90€:n ostos on erinomainen! Ehkä ainoa huono puoli tässä putkessa on äänekäs tarkennus, mutta eihän se mua haittaa. Tämä on ihana!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

anna mennä ja feidaa rypyt sun otsassa

En ole ikinä löytänyt Aleksi 13:sta yhtään mitään, koska mielestäni sen laukut ja kengät ovat ihan liian kalliita mulle. Ajattelin silti käydä vilkaisemassa "ihan nopeasti" vain, jos siellä sattuisi olemaan jotain kivaa ja löytyihän sieltä laukku, mikä sopi juuri ja juuri mun budjetille! Nyt oon happy happy! Tarpeeksi hyvän kokoinen kouluun, töihin ja vapaa-ajalle. Kaikkien laukku- ja kenkäkeräilijen kannattaisi käydä kurkistamassa nyt Aleksin alennukset, jos se on vaan mahdollista. Sieltä olisi löytynyt vaikka mitä kivaa, jos olisi vain ollut tarpeeksi rahaa!

lauantai 1. lokakuuta 2011

lastentauteja

Kävin eilen lääkärissä ja mulle sanottiin, että mulla on vain tavallista kurkkukipua. Ostin sitten lääkärin suosittelemaa jotain "suihkauta kurkkukipu pois" päläpälä juttua. Ajattelin, että sillä kurkkukipu menee ohi..
.. Yöllä nukkuminen oli tuskaa. Tai no.. mikä nukkuminen? Enhän mä nukkunut kun yön aikana ehkä 2 tuntia. Korviin särki, juominen ja hengittäminen sattui korviin ja kurkkuun. Mä itkin, mä pyörin, mä työnsin tyynyä mun naamaan ja toivoin, että kipu menisi ohi. Ei mennyt. Ei edes 1000mg buranalla. Ei millään.

Aamulla sitten ajattelin lähteä lääkäriin, ihan yksityiselle. Lääkärissä sitten todettiin, että mulla on angiinaa ja todella paha korvatulehdus. En kuule mun oikealla korvalla oikeastaan mitään paitsi omat äänet: Hengityksen, jonkun naksumisen, tinnistystä.. Onneksi sain näihin tauteihin viikon kuurin, että tämän pitäisi mennä ohi. Ja toivottavasti meneekin! Tätä oloa mä en toivo edes mun pahimmalle viholliselle. Auts!